Ensimmäisillä keilailukerroilla tulos jää usein alle 80 pisteen, vaikka heittäjä yrittää tosissaan. Syy on lähes aina samoissa aloittelijan virheissä heitossa: väärä pallo, väärä tähtäyspiste ja liika voima. Tämä artikkeli käy läpi tavallisimmat virheet, kertoo miksi ne syntyvät ja miten ne korjataan jo seuraavalla hallikäynnillä.
Hyöty on suora. Kun 2-3 perusvirhettä on korjattu, moni aloittelija nostaa tuloksensa 60-70 pisteestä yli 100 pisteeseen muutaman käynnin aikana, ilman omaa palloa tai valmentajaa.
Väärä pallo pilaa heiton jo ennen lähestymistä
Kokenut keilaaja katsoo ensin palloa eikä rataa. Aloittelija ottaa telineestä sen pallon, jonka väri miellyttää tai joka näyttää sopivan painavalta, ja ongelmat alkavat siitä.
Talon pallo eli hallipallo on muovinen ja porattu yleismitoilla. Sormenreikien pitää olla oikean kokoisia: peukalon pitää liukua reikään ja ulos ilman kitkaa, ja keski- ja nimetön sormi menevät toiseen niveleen asti. Jos peukalo jumittuu, pallo lähtee myöhässä ja kääntyy ojaan. Jos reiät ovat liian väljät, sormet puristavat ja ranne jännittyy.
Painossa virhe menee kumpaankin suuntaan. Aikuinen mies tarttuu usein 15-16 lb (6,8-7,3 kg) palloon, koska kevyempi tuntuu lapselliselta, ja käsi väsyy jo toisessa pelissä. Hyvä lähtökohta aikuiselle aloittelijalle on 10-14 lb (4,5-6,4 kg). Pallo on oikean painoinen, kun sitä jaksaa heiluttaa rennosti kolme peliä peräkkäin. Tarkempi ohje löytyy artikkelista keilapallon painon valinnasta.
Aloittelijan virheet heitossa: tähtäys keiloihin
Yleisin tähtäysvirhe on katsoa keiloja. Ne ovat 18,3 metrin päässä rajaviivasta, ja niin kaukana olevaan pisteeseen tähtääminen on epätarkkaa. Pienikin kulmavirhe lähtöhetkellä kasvaa radan päässä kymmenien senttien heitoksi.
Radan pinnassa on noin 4,5 metrin päässä rajaviivasta seitsemän nuolta eli tähtäysmerkkiä. Kilpakeilaajat tähtäävät niihin, eivät keiloihin. Oikeakätiselle aloittelijalle hyvä lähtökohta on toinen nuoli oikealta, ja pallon pitää rullata sen yli.
Tavoitteena ei ole osua ykköskeilaan keskeltä vaan taskuun, eli oikeakätisellä ykkös- ja kolmoskeilan väliin. Keskelle osunut pallo jättää helposti eron eli splitin, esimerkiksi 7-10-asetelman, jota ammattilaisetkin saavat harvoin kaadettua.
Myytti: kovempi heitto kaataa enemmän keiloja
Moni uskoo, että mitä kovempaa pallo kulkee, sitä varmemmin keilat kaatuvat. Asia on päinvastoin. Liian kova pallo luistaa radan öljyn läpi ilman kulmaa, menee keilojen läpi suoraan ja jättää reunakeilat pystyyn. Kovuutta haetaan usein heittämällä käsivarren lihasvoimalla, ja silloin tarkkuus katoaa.
Pallon nopeus syntyy heilurista ja askelista, ei hartiasta. Kun käsivarsi heiluu vapaasti kuin heiluri, pallo saa riittävän vauhdin, noin 25-30 km/h, aivan itsestään. Esimerkiksi Osku Palermaa tuli maailmalla tunnetuksi poikkeuksellisen voimakkaasta kierteestä, mutta senkin taustalla on vuosien tekniikkaharjoittelu eikä voimalla väkisin heittäminen.
Poikkeus: jos pallo hidastuu niin paljon, että se kaartaa ojaan ennen keiloja, nopeutta voi lisätä hieman. Silloinkin kannattaa lisätä vauhtia askelissa, ei käsivarressa.
Lähestyminen ja rajaviiva
Tyypillinen tilanne: kaveriporukka on varannut perjantai-illaksi kahden tunnin vuoron. Ensimmäiset framet heitetään juosten kohti rajaviivaa, pallo pomppaa radalle metrin päähän, ja kolmannessa kehyksessä joku astuu viivan yli. Kunnon kilpailussa yliastuminen tarkoittaa, että heiton keilat jäävät laskematta.
Kiireinen lähestyminen on toiseksi yleisin virhe tähtäyksen jälkeen. Rauhallinen neljän askeleen lähestyminen riittää aloittelijalle hyvin: pallo työnnetään eteen ensimmäisellä askeleella, heilahtaa taakse toisella ja kolmannella, ja vapautus tapahtuu viimeisen liu’un aikana. Vaihtoehtoja käsitellään tarkemmin artikkelissa neljän tai viiden lähestymisaskeleen erosta.
Pallon pitää laskeutua radalle rajaviivan tuntumassa, ei pudota. Kova kolahdus kertoo, että pallo vapautetaan liian korkealta tai liian aikaisin. Monessa hallissa henkilökunta huomauttaa tästä, koska pallon pudottaminen kuluttaa rataa.
Ranne, vapautus ja seuranta
Kun aloittelija näkee kokeneen keilaajan kaarreheiton, hän yrittää jäljitellä sitä kääntämällä rannetta väkisin. Tuloksena on yleensä oja eli gutter. Muovinen hallipallo ei myöskään pidä radasta yhtä hyvin kuin uretaanipallo, joten kunnollista kaarretta on vaikea saada aikaan talon pallolla.
Aloittelijan kannattaa heittää ensin suoraan, ranne suorana ja kämmen pallon takana. Kun linja pysyy toistettavana 10 heiton sarjassa, voi alkaa kokeilla kevyttä kättä ojennuksen tapaista kierrettä. Erot selviävät tarkemmin artikkelista suoran ja kaarreheiton eroista tuloksessa.
Seuranta jää aloittelijalta usein kokonaan pois. Käsi pysähtyy heti vapautuksen jälkeen, ja katse nousee keiloihin ennen kuin pallo on edes irronnut. Oikea seuranta jatkuu ylöspäin kohti tähtäyspistettä, ja keilaaja pysyy tasapainossa liukuasennossa, kunnes pallo ylittää nuolet.
Mitä välttää harjoitellessa
Virheet eivät rajoitu yksittäiseen heittoon. Moni aloittelija tekee samat kolme virhettä ilta toisensa jälkeen:
– Varoa eli sparea tavoitellaan samalta paikalta ja samalla linjalla kuin ensimmäistä heittoa. Oikealle jäänyt 10-keila heitetään viistosti radan vasemmalta reunalta, vasemmalle jäänyt 7-keila oikealta.
– Joka heitolla muutetaan jotain. Jos aloituspaikka, tähtäyspiste ja nopeus vaihtuvat samanaikaisesti, ei voi tietää, mikä korjaus auttoi.
– Pelataan heti väsyneenä. Kolmannen pelin jälkeen ote heikkenee, ja huonot tavat jäävät lihasmuistiin.
Selkein korjaus on muuttaa yhtä asiaa kerrallaan. Jos pallo menee jatkuvasti taskun vasemmalle puolelle, siirretään aloituspaikkaa 2-3 lautaa vasemmalle ja pidetään tähtäyspiste samana.
Jos virheet toistuvat sitkeästi, keilailukoulu on halvin oikotie. Hallien ja seurojen aloittelijakurssit maksavat tyypillisesti 50-150 € 4-6 kerralta, ja ohjaaja näkee virheen sivusta sekunneissa. Suomen Keilailuliiton SKL:n alaiset seurat järjestävät myös avoimia harjoitusvuoroja.
UKK
Kuinka nopeasti aloittelija voi parantaa tulostaan?
Kun pallon paino ja tähtäys nuoliin ovat kunnossa, tulos nousee usein 20-40 pistettä jo 3-5 hallikäynnin aikana. Kaarreheiton oppiminen vie selvästi pidempään, tavallisesti useita kuukausia säännöllistä harjoittelua.
Pitääkö aloittelijan ostaa oma keilapallo?
Ei ensimmäisinä kuukausina. Oma porattu pallo maksaa porauksen kanssa yleensä yli 150 €, ja se kannattaa vasta kun käy keilaamassa vähintään kerran-kaksi kuukaudessa ja heittotekniikka on vakiintunut.
Miksi pallo menee aina ojaan samalle puolelle?
Syy on yleensä ranteen kääntyminen vapautuksessa tai liian tiukka peukaloreikä, joka saa pallon lähtemään myöhässä. Kokeile väljempää talon palloa ja pidä ranne suorana koko heilurin ajan.
Lyhyt muistilista seuraavaan hallikäyntiin
Valitse pallo, jota jaksat heittää kolme peliä, ja tarkista, että peukalo liukuu reiästä vapaasti. Tähtää nuoliin, ei keiloihin. Anna heilurin tuottaa vauhti ja pidä seuranta loppuun asti.
Kun nämä perusasiat ovat kunnossa, keilailusta tulee nopeasti hauskempaa, koska tulos alkaa vastata yritystä. Strike tulee useammin, kun sitä lakkaa tavoittelemasta voimalla.